Kuntavaalit 2017

27.11.2016 10:50

Olen jäsenäänestyksessä sijoittunut sijalle 63 ja ensikertalaiseksi olen todella iloinen,yllättynyt ja motivoitunut jatkamaan kohti kevään 2017 vaaleja.Olen saanut hyvää palauteta että ensikertalaisena mennyt niin hyvin ja itsensä esille tuominen vaaliteltoilla on todella tärkeää, siellä ne oikeatkin äänestäjät ovat etsimässä omaa edustajaansa yhteiskunnan asioissa.

Olen todella iloinen että olen lähtenyt oman alueen paikalliseen toimintaan ja näen miten voidaan omanalueen asioihin vaikuttaa. Vantaalla onvahvaa demaritoimintaa mutta sitäkin yllättyneempi olen miten toiminta ylittää myös kuntarajat ja oma asiantuntijuus on samalla lisääntynyt että elämäänon tullut uusia ihmisiä. 

Olen aloittanut kampanjoinnin suunnittelun muutaman ystävän/työkaverin kanssa ja on mukavaa saadamyös nuorempia mukaan tutustumaan toimintaan.Ehkä he innostuvat tulevaisuudessa myös vaikuttamaan. Laitan tänne ylös kampanjointi aikatauluja kunhan ne valmistuvat joten erilaisissa tapahtumissa nähdään.

ps. Olen ehdokkaana Tehy:n ao126 osaston jäsenvaaleissa ja koetan päästä mukaan vaikuttamaan oman liiton ja tes:in asioihin. Minulla on paraatipaikka nähdä se työntekijän että työnantajan näkökulmasta. Yksi asia mitä itse pohdin on että sairaudenhoito pitäisi lailla järjestää eikä se saisi olla vain työsuhde etu,koska alallamme on niin paljon toimintaa missä ei ole järjestetty sairaudenhoitoa työntekijöille.Sikäli kun alan ammattilaiset käyttävät terveyskeskuspalveluita,sieltä ei löydy työterveyshuollon osaaminen ja usein hoitopolku jää vailinaiseksi ja se on todella ikävää. Varsinkin kun säästöt uhkaavat juuri näitä terveyskeskuksia niin sitä kautta palvelu työntekijöille vain huonontuu. En kyllä ole kuullut kovin kehuja kunnan omistakaan työterveyspalveluista. 

Teltoilla ja Djunassa nähdään!

- Taru -

Yhteystiedot

Taru J Puurtinen Vantaa +358 0000 505360564 (poista 4 x 0 pois) taru.puurtinen [ at ]vantaa.fi