Olen syntynyt  

Pohjois-Karjalassa ja asunut elämäni ensimmäiset 16 vuotta pienessä kunnassa. Pienestä yhteisöllisestä kylästä on jäänyt lämpimät muistot. Usein kaipaan kotiseudulleni joka on enää vain muisto. Itku pääsi kun kylän raittia ajoin toissavuonna. Talot olivat aavemaisen tyhjinä ja rappeutuneina. En olisi uskonut miten kaikki toiminta katosi ajan saatossa. Vireä kylä urheiluseuroineen joissa hiihtokilpailuissa pärjättiin pitkin maakuntia.

Kyläkauppiaan tyttärenä olen nähnyt ihmisten erilaisuuden jo hyvin nuoresta. Pienessä yhteisössä eli sovussa niin vammaiset kuin mielenterveys- ja päihdehaasteista kärsivät asukkaat. Kylällä oli henki että toisia autettiin, niitäkin jotka joivat, ystävän perheen äidin kanssa käytiin vapaaehtoisesti auttamassa näissä perheissä, se oli sosiaalista avustamista ilman tukia. Kylän viljelijä perheet pitivät myös vanhempani kiireisenä, päivät välillä venyivät jotta rehut ja rautapuolen rakennustarvikkeet oli toimitettu. Olen nousukauden lapsi, kasarin neokeltaisissa kulkenut, kärsinyt 90-luvun laman vaikutuksista. Olen nähnyt konkursseja luokkatovereiden perheissä ja omien vanhempien uudelleen kouluttautumisen ja yrittäjyyden haasteet. Olisin useamman polven kauppias jos olisin kaupallisesta kiinnostunut mutta jokin veti terveysalalle. Kiinnostuin partiotoiminnasta ja perustin ystävien kanssa pienelle kylälle omaa sudenpentu toimintaa. Myöhemmin opiskeluaikana myös perustin Q-vaeltajat joka oli suunnattu täysi-ikäisille nuorille. Oli antoisaa kehittää jotain uuttaa.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                   

Olen opiskellut ensin lähihoitajaksi 

ja ollut 8kk työttömänä. Se oli elämäni kamalinta aikaa! Vuorokausi rytmit sekaisin, päivällä ei mitään tekemistä, ahdisti, elämä nuorena aikuisena edessä mutta mikään järjestelmä ei tukenut eteenpäin. Ei töitä tarjolla, uusi ammattinimeke (toinen vuosikurssi valmistuneita), silloin perushoitajat nauroivat koulutuksella.  Päätin hakea opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Opiskeluaikana olin opiskelijayhdistyksessä lehden toimittajana ja vara pj, kehitimme koulun kopiointia, järjestimme seminaareja ja tutustutimme opiskelijat ammattiliittoon Tehyn kanssa. Kuulun itsekin Tehyyn. 2000-luvun vaihe, markka muuttui euroksi, yli 50 sairaanhoitajaa valmistui ja 75% muutimme työn perässä Etelä-Suomeen töihin. Sille tielleni jäin kuten moni muukin kotiseudun kasvatti.

 

Työskentelen esimiehenä tukiasumisessa.

Vantaan ympäristöön ihastuin, paljon samaa kuin kotiseudussani, vehreyttä, laaksoja, kallioita. Täällä olen viihtynyt, työmarkkinat ovat olleet hyvät, mahdollisuuksia ollut kehittää itseäni. Myös harrastusmahdollisuudet ovat olleet loistavat. Työskennellyt olen 10v Helsingin kaupungilla akuutti puolella ja katkaisuhoidossa että A-klinikalla. Myös vammaispuolen asumispalvelut yksityisellä tulivat tutuiksi useamman vuoden ajalta. Olen edelleenkin työssä yksityisellä, suomalaisella yrityksellä ja toiminta on laajentunut valtavasti, olen saanut olla yrittäjän roolissa tulosvastuullisesti ja kehittää toimintaa omassa asuinkunnassa. Näen arjen realistiset haasteet asunnottomuuden, päihteiden ja mielenterveysongelmien parissa päivittäin. Näen nuorten haasteet passivoitua kun työtä ei ole, ymmärrän sen haasteet. Tukiviidakko on sellainen että moni asiakas on jo ahdistunut niiden hakemisesta, usein ohjeet ovat moninaisia eikä tiedetä minne pitäisi ensin mennä.  

 

 

 

#vaalivideoni #tarupuurtinen #Vantaandemarit #kuntavaalit #Simonkylänsosdemkiltary #matkanivaltuustoon #inhimilinenäänesi #vaikuttaja 

VAALIVIDEOITA MINULLE TÄRKEISTÄ ASIOISTA (youtube):

 

ESITTELYVIDEO PART I

ESITTELYVIDEO PART II

ESITTELYVIDEO PART III

 

AJATUKSIA LUONNOSTA 1.4.2017

Runoni

 

Runot olen kirjoittanut itse työpolkuni matkalla.

Olen työssäni kohdannut paljon ihmisten surua,

katkeruutta,vihaa, pettymystä, onnettomuutta,

kipua,onnellisuutta, rakkautta, ystävyyttä,

samanlaisuutta, mitä kirjo voikaan olla, mutta niistäkin on 

voimaannuttu matkalla.

Runoilla voin pukea näitä ihmisyyden erilaisia tuntemuksia 

paperille oman kokemuksen kautta.

Runot voivat joskus jopa ahdistaa joten mieti 

haluatko jatkaa lukemista.

Itse olen aina matkallani kirjoittanut runoja mutta koskaan en

niitä ole antanut luettavaksi. Minulle saa laittaa asiallista palautetta

runoistani ihan yhteystietojeni kautta olevaan sähköpostiin.

Parhain terveisin

Taru ♥

 

Runon riutumia

 

Viisaus ei asu meissä

 

Kuvittelen että mikään ei hetkauta,

että paksuuntunut nahkani ei mieti.

Erehdyn, ihoni onkin ohut.

Hauras kuin haavanlehti.

Kuin sätkäpaperi joka leimahtaa

syttyessään tuleen.

Kuuntelen sanojasi, sanoja jotka puhuvat

suoraan tyhjyydestä.

Tyhjyydestä joka sisälläsi asuu.

Olet rikki.

Olet yksin ja peloissasi

mutta minä koetan kasvattaa

nahkaani jotta omat siipeni

kantaisi. Tunnen pelkoa, vihaa ja

surua. Ei naurata.

Tunnen hieman merisuolan

kirvelyn ihollani.

Sanasi satuttavat kertoessasi

omaa tragediaansa.

Samalla ihoni ohenee ja tunnen

pikku hiljaa sisäisen kipusi.

Se leviää kuin huume verisuonessa

ja nostattaa adrenaliinin pintaan.

Tunnen olevani elossa, kipusi kautta

mutta pakenen sitä.

Toistan mantraa joka toteaa

että kaikesta selviää,

selviääkö?

-Taru-

 

Kuvan kaunis

On kuin lasin pinta.

Tai mainosvalo.

Peilikuva kuvasta.

Päältä kiiltävä ja kaunis.

Sisältä tyhjä.

sokaiseva ja shokeeraava.

Jonkun omistama

mutta muutettavissa.

Pakattuna laatikossa,

paljaana auringossa.

Pois mielestä.

Lukittuna valokuvassa.

Muistona sydämessä.

-Taru-

 

 

Punainen veri

Kuuntelen elämäsi makua,

makua, joka on jättänyt jäljet.

Makua, joka on vienyt elämäsi ilon.

Itken. Sieluuni sattuu.

Se veri, punainen,

jonka pitäisi olla elämän lähde.

On tahrannut makusi niin,

että se on mustaa.

-Taru-

 

Rujous

 

Mietin kauneuttasi joka on päälle niin puhdas.

Mietin silmiäsi jotka ovat niin kauniit.

Vartalosi alastomuus jota esille tuot

tietäen että se ei ole sinun hallinnassasi.

Se ruma rujous mikä kauniissa vartalossasi

heijastuu verkkokalvoilleni, saa minut

oksentamaan. Miksi?

Silloin rujous on tehnyt tehtävänsä, hän on

onnistunut olemassa olollaan ja saa

aikaan reaktion.

Ai että rakastan rujouden olemassa oloa,

sen anteeksi antamattomuutta joka tekee

meissä inhimillisyyttä.

-Taru-

 

Taistelu

 

Olemassa olon taistelu,

jatkuva elämän haistelu.

Ken tämän voittaa,

voi onnen aika koettaa.

Mutta vain hetkeksi.

Pian koittaa uusi,

kuulet kun sielusi huusi.

Pienestä saakka koetat

ottaa tilanteesi haltuun.

Koskaan et saavuta lopullista

vain toistat kuin levyautomaatti

tuntematta seuraavaa kappaletta.

-Taru-

 

 

Yhteystiedot

Taru J Puurtinen Vantaa +358 0000 505360564 (poista 4 x 0 pois) taru.puurtinen [ at ]vantaa.fi