Kuntalaisaloite koirapuistosta

Kuntalaisaloitekoirapuiston/perhepuiston yhdistämisestä  Ruskeasannan ja Ilolan väliselle tontille

 

Vantaa kaupunki on rakentanut vuosien saatossa koirapuistoja ympäri Vantaata. Koirienmäärä on lisääntynyt alueellamme, mutta puistoja on edelleen liian vähän koirien ulkoiluttamiseen. 

Vuosikymmenien koirakokemusten myötä ja pienen elämää aloittavan pennunomistajana tahtoisin kovasti että lemmikkejämme huomioitaisiin enemmän. 

Laaksotien ja Koivukylänväylän kulmauksessa oleva kaupungin tontti on asuntotuotantoon kelpaamaton alue johtuen kehäradan tunnelin alkupäästä. Niinpä ehdotankin että kyseessä oleva alue tehtäisiin koirapuisto- alueeksi, matkallisesti puisto palvelisi p.nro 01390- alueemme asukkaita tasapuolisesti. Miksipä ei koko Vantaan aluetta, Leinelän asema on lähellä ja Ruskeasannan asema valmistuu lähivuosina. 
Vantaa on ollut innovatiivinen suunnittelun ja asuinrakentamisen suhteen, mutta elämiä ja ympäristöä ei pidä unohtaa. Suunnittelussa voisi pohtia vaikka pienen leikkipuiston ja koirapuiston yhteisrakentamista, näin perheenjäsenet voisivat ottaa koirankin mukaan puistoon ja perheen pienet lapset viihtyisivät iltalenkillä mukavasti. Sijainti olisi loistava. Puisto voisi myös olla Agility- tyylinen, jolloin puistossa voisi tehdä aktiivista harrastetoimintaa koirien kanssa. 
Sosiaalisten suhteiden luominen tapahtuu usein koiraharrastuksen ja lapsien kautta. Yhteisöllisyyden rakentaminen on myös tärkeä osa asuinympäristön kehittämisessä. Kaupunkimme on saanut aiemmin Kennelliiton kunniamaininnan koiraharrastajien asioiden edistämisestä verojen poistamisella v. 2008. Voisimme luoda jotain uudenlaista koiraharrastuksiin kehäradan läheisyyteen. Kaupunkimme kunnia on vihreät, vehreät maastot ja siellä lenkkeilijöiden joukossa suurimpana ovat edelleen koiraihmiset. 
Nyt lähialueen asukkaat vaikuttamaan mukaan asiaan. 

 

Yhteystiedot

Taru J Puurtinen Vantaa +358 0000 505360564 (poista 4 x 0 pois) taru.puurtinen [ at ]vantaa.fi